Etusivu / Voisiko läheiselläsi olla muistisairaus?

Voisiko läheiselläsi olla muistisairaus?

Muistin ongelmiin voivat olla syynä erilaiset sairaudet, mielialatekijät tai stressi. Milloin asiaan olisi syytä puuttua ja miten?

Alkava muistisairaus voi ilmetä niin, että henkilön käytöksessä, persoonallisuudessa, muistissa ja käytännön taidoissa tapahtuu nopeampaa muutosta kuin mitä tavalliseen ikääntymiseen kuuluisi. Muutoksia ei välttämättä aina huomaa tai osaa myöntää itse, mutta läheisten voi olla helpompi niitä havaita. Joskus asia tulee esiin ajokorttitarkastuksen yhteydessä.

– Tutkimuksiin kannattaa mennä, jos alkaa huolestua siitä, miten arki sujuu. Asian selvittely voi lähteä liikkeelle terveyskeskuksessa tai täällä meillä Mehiläinen NEO:ssa, neuvoo neurologi Juha-Pekka Erälinna.

Ensimmäinen askel on ottaa yhteyttä terveyskeskuksen tai lääkäriaseman muistihoitajaan, jonka kanssa tehdään muistitesti. Mikäli muistitestissä havaitaan jotain poikkeavaa, on seuraava askel yhteydenotto terveysaseman lääkäriin tai neurologiin.

– Prosessi etenee nopeasti, jos tulee meille valmiiden muistitestitulosten ja muistiverikokeiden tulosten kanssa. Neurologin kanssa voidaan sitten tarvittaessa edetä esimerkiksi selkäydinneste- ja kuvantamistutkimuksiin, joilla diagnoosia tarkennetaan, Erälinna kertoo.

Mitä muistihäiriöiden takana voi olla?

Neurologi Juha-Pekka Erälinna

Muistisairauksien taustalla on yleensä joko Alzheimerin tauti tai aivojen verenkiertohäiriöt. Verenkiertohäiriöiden yhteydessä on potilaalla usein ollut myös halvausoireita tai aivoverenkierron häiriöille altistavia sairauksia kuten esimerkiksi verenpainetauti, korkea kolesteroli tai diabetes. Työikäisillä muistihäiriöt aiheutuvat useimmiten stressistä, jolloin oireet eivät ole pysyviä. Jos muisti kuitenkin aiheuttaa arjen pulmia, apua saa työterveyden kautta.

Alzheimerin taudin oireita voidaan lievittää muistilääkkeillä. Muistilääkkeet ovat edullisia, turvallisia ja yleisesti käytettyjä. Ne eivät hidasta taudin etenemistä, mutta helpottavat jokapäiväistä elämää.

– Lääkkeitä käytetään tarpeen mukaan harkiten, jos niistä on havaittavaa hyötyä. Mikäli potilas on vähäoireinen, ei lääkkeiden teho välttämättä kovin paljon näy, Erälinna sanoo.

Varaa aika muistitestiin tai neurologille nettiajanvarauksesta tai numerosta 010 235 3535.

Lue lisää:

Neuro NEO

Muistivaikeudet

Julkaistu: 18.04.2018 | Päivitetty: 18.04.2018