Eturauhasen tulehdus

Yleisin eturauhasvaiva on eturauhasen tulehdus eli prostatiitti, joka on myös yleisin syy tulla urologin vastaanotolle.

Eturauhasen tulehduksen oireet ovat hyvin moninaiset. Tulehdus voi aiheuttaa alavatsan jomottelua, joka säteilee nivusiin, kiveksiin tai niiden alle, virtsaputken kärkeen, reisien sisäsivuille sekä ristiselkään. Näiden lisäksi virtsaamisen tarve voi olla tihentynyt. Usein eturauhasen tulehdukseen liittyy vain osa edellä mainituista oireista, mutta osalla esiintyy niitä kaikkia.

Eturauhasvaivojen syyn selvittämiseksi tarvitaan hyvät esitiedot ja eturauhasen sormitunnustelu, jotka yleensä riittävät diagnoosin tekemiseen. Tarvittaessa voidaan tehdä magneettitutkimus.

Jos sinulla on eturauhasvaivoja, varaa aika urologin vastaanotolle. Ajan voit varata soittamalla puh. 010 235 3535 tai nettiajanvarauksemme kautta.

Mikä aiheuttaa eturauhastulehduksen?

Eturauhastulehduksen perussyy on osin epäselvä. Tiedetään että kylmä, veto ja pitkäaikainen istuminen saattavat laukaista tulehduksen, mutta myös stressi tai ummetus voi olla eturauhastulehduksen syynä.

Kyseessä ei yleensä ole bakteerin aiheuttama tulehdus, vaan lähinnä eturauhasen ”ärsytysreaktio”. Osalla miehistä onkin niin sanottu kylmäherkkä eturauhanen, joka reagoi herkästi esimerkiksi lämpötilanvaihteluihin, tuuleen tai kosteaan.

Eturauhasen tulehdus on vaaraton vaiva

Eturauhasen tulehdus ei tartu eikä muutu syöväksi. Tauti on vaaraton mutta kiusallinen, sillä se voi kestää kuukausien ajan ja uusia nopeasti.

Jos vaiva uusii tai pitkittyy, alkaa potilas helposti epäillä onko kyseessä todella eturauhastulehdus vai jokin muu. Tämän selvittämiseksi paras tutkimus on eturauhasen magneettitutkimus, joka on potilaalle vaivaton ja kivuton tutkimustapa.

Eturauhassyöpä

Erektiohäiriöt

Miehen sterilisaatio

Miehen vaihdevuosioireet

Asiantuntijat

Timo Hakala

urologi

Pekka Kinnala

urologi

Saku Mäkelä

urologi

Katso tästä Salossa vastaanottavat lääkärit ja asiantuntijat

Videot

Sairaala NEO

Monipuolinen lääkärikeskus NEO