Rintakipu on yleinen oire

Rintakipu johtuu useimmiten jostakin muusta kuin sydänperäisestä vaivasta.

Sydänperäisen syyn todennäköisyyttä rintakivun aiheuttajana lisää sukutaipumus sepelvaltimotautiin, tupakointi, verenpainetauti, diabetes sekä korkea kolesteroli.

Rintakivun sydänperäisen syyn todennäköisyys kasvaa riskitekijöiden määrän ja iän myötä, mutta sydänperäisen syyn mahdollisuus on huomioitava myös nuoremmalla henkilöllä.

Lääkärin vastaanotolle pitää hakeutua silloin, jos:

  • kipu on voimakasta
  • kipu aiheuttaa ahdistusta
  • kipu on toistuvaa
  • kipu liittyy rasitukseen ja / tai rasituksen sieto heikkenee

Rintakivun taustalla voi olla myös esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinvaivat, vatsaperäiset tai hengityselimiin liittyvät syyt. Sydäntauteihin erikoistunut lääkäri arvioi vastaanotolla rintakivun luonteen sekä tutkimusten tarpeen, jotta sydänperäinen syy voidaan joko poissulkea tai vahvistaa.

Mikäli sinulla tai läheiselläsi on edellä kuvatun laisia oireita, varaa aika NEO:n kardiologin vastaanotolle. Ajan saat nopeasti nettiajanvarauksemme kautta tai puhelimitse 010 235 3535.

Rintakivun syyn tutkiminen

NEO:ssa tehdään sydämen ultraäänitutkimus, otetaan sydänsähkökäyrä (EKG) sekä tehdään kohdennettuja laboratoriotutkimuksia.

Kun kivun syy on selvillä, aloitetaan syyn perusteella tarvittaessa lääkkeellinen hoito. Joskus tarvitaan lähete lisätutkimuksiin sairaalaan, jossa voidaan tehdä varjoainekuvaukset sekä arvio pallolaajennuksen tai ohitusleikkauksen tarpeesta.

Sydämen rytmihäiriö

Sydämen sivuääni

Sydämen ultraäänitutkimus

Asiantuntijat

Esa Joutsiniemi

kardiologi, sisätautilääkäri

Ville Kytö

kardiologi

Katso tästä Salossa vastaanottavat lääkärit ja asiantuntijat

Videot

Sairaala NEO

Monipuolinen lääkärikeskus NEO