Etusivu / Palvelut / Painonhallinta / Millaisia tuloksia voin odottaa?

Painonhallintaklinikka – millaisia tuloksia voin odottaa?

Mehiläinen NEO Painonhallintaklinikalla autamme sinua kohti pysyvää painonpudotusta, turvallisesti ja tieteeseen perustuen. Vaikka olisit aikaisemmin epäonnistunut painonpudotuksessa, se ei tarkoita, ettei seuraava kerta voisi johtaa pysyvään tulokseen. Painonhallintaklinikalla autamme sinua kokonaisvaltaisesti pysyvässä painonhallinnassa. 

Painonpudotuksen ryhmämuotoisissa hoito-ohjelmissamme keskimääräinen painonpudotus on yli viisi prosenttia alkupainosta, ja moni osallistujista onnistuu pudottamaan painoaan huomattavasti enemmänkin. Usean vuoden ajan käynnissä olleet hoito-ohjelmamme painottuvat pysyvien muutosten oppimiseen, ja siksi osallistujillamme on jatkossa erityisen hyvät edellytykset ylläpitää saavutettuja paino- ja terveysmuutoksia.

Painonhallinnan avulla terveempää elämää

Jo viiden prosentin painonlasku vähentää monia terveysriskejä: se tuo merkittävän parannuksen sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin ja pienentää riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen. Painonpudotus pienentää myös ylipainoon liittyvien liitännäissairauksien kuten esimerkiksi verenpainetaudin, nivelrikon, astman sekä uniapnean oireita ja lääkitsemistarvetta ja pienentää usean syöpäsairauden sairastumisriskiä. Järkevä ja pysyvä painonpudotus myös parantaa usein merkittävästi elämänlaatua.

Hoito-ohjelmiemme aikana moni terveydelle ja hyvinvoinnille hyvä asia tapahtuu ilman, että se näkyy heti vaa’alla. Elintapa- ja ajatusmallimuutoksista johtuen terveys ja hyvinvointi lisääntyy, suhtautuminen syömiseen ja omaan itseen parantuu ja rasvaa korvautuu lihaksella. Samalla jaksaminen ja kyky palautua arjen rasitteista parantuu ja elämänlaatu kohentuu.

Lääkehoito muutoksen tukena

Elintapahoidon tukena voidaan myös käyttää lääkehoitoa, kun potilas on motivoitunut muutokseen ja painonpudotukseen. Lihavuuden lääkkeitä ovat mm. tablettimuotoinen bupropioni/naltreksoni (Mysimba) ja pistettävä liraglutidi (Saxenda).

Yhdistettynä tehokkaaseen elintapojen muutokseen keskimääräinen painonlasku lääkkeiden avulla on noin kahdeksan prosenttia, ja monen potilaan painonlasku on huomattavasti isompi. Lääkehoitoa aloitettaessa myös sen tehon ja sivuvaikutusten seuranta on tarpeen, ja hoito tehdään lääkehoitoon perehtyneen painonhallintalääkäri André Heikiuksen valvonnassa.

Kysy lisää

Haluatko lisätietoa yksilöllisestä painonhallinnasta? Soita asiakaspalveluumme, puh. 010 235 3535 tai lähetä sähköpostia osoitteella painonhallinta@mehilainen.fi. Yksilökäynnin voit myös suoraan varata asiantuntijoidemme André Heikiuksen tai Taija Wileniuksen vastaanotolle nettiajanvarauksemme kautta.

Painonhallintaklinikan lääkärin vastaanotosta voit saada myös korvausta omasta vakuutuksestasi.

Tietoa laihduttamisesta ja painonpudotuksesta

Painonpudotuksen hoito-ohjelma

Yksilöllinen painonhallinnan hoito-ohjelma

Millaisia tuloksia voin odottaa?

NEO Rahoitus