Etusivu / Palvelut / Kuntoutuspalvelut / Lantionpohjan toimintahäiriöt ja fysioterapia

Lantionpohjan toimintahäiriöt ja fysioterapia

Lantionpohjan toimintahäiriöitä voivat olla esimerkiksi virtsan tai ulosteen karkailu, laskeumat sekä lantionpohjan kiputilat. Erilaisiin lantionpohjan toimintahäiriöihin voi saada apua fysioterapian keinoin.

Lantionpohjan toimintahäiriöt ovat hyvin yleisiä, ja suuri osa naisista kärsii niistä jossain elämänsä vaiheessa. Altistavia tekijöitä ovat muun muassa raskaudet, synnytykset, elämäntavat sekä ikääntyminen ja siihen liittyvät hormonaaliset muutokset.

Lantionpohjan toimintahäiriöihin erikoistuneen fysioterapeutin vastaanotolle on suositeltavaa tulla hoitavan lääkärin lähetteellä. Naisilla gynegologit varmistavat, että hoidolle ei ole minkäänlaista estettä. Lähetteellä määrätystä fysioterapiasta on myös mahdollista saada Kela-korvaus.

NEO Kuntoutuksessa lantionpohjan lihasten toimintahäiriöitä hoitaa fysioterapeutti Laura Iire. Ajan voit varata nettiajanvarauksemme kautta tai puhelimitse 010 235 3535.

Hoitosuunnitelman tekeminen

Asiakkaalle tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma tutkimusten perusteella.

Ensimmäisellä käynnillä tehdään asiakkaan haastattelu sekä fysioterapeuttinen tutkimus. Tarkoituksena on selvittää tarkasti yhdessä asiakkaan kanssa hoidettava ongelma, sekä sen vaikutus asiakkaan elämänlaatuun.

Tarvittaessa lantionpohjan lihasten toimintaa tutkitaan myös EMG-laitteiston avulla, jolla saadaan mitattua lantionpohjan lihasten aktivaatiota ja rentoutumista. Fysioterapeutti kartoittaa myös muiden lihasryhmien toiminnan häiriöt, jotka voivat vaikuttaa lantionpohjan lihasten toimintahäiriöön.

Mitä lantionpohjan fysioterapiassa tehdään?

Fysioterapeuttinen hoitosuunnitelma sisältää muun muassa lantionpohjan lihasten harjoitteita. NEO Kuntoutuksessa olevalla EMG-laitteiston avulla lihasten tunnistaminen ja niiden vahvistaminen on helppoa ja motivoivaa. Laitteen avulla voidaan seurata myös kehitystä, mikä motivoi itsenäisten kotiharjoitteiden tekemisessä.

Harjoitteiden lisäksi lantionpohjan toimintahäiriöiden hoidossa voidaan käyttää elektroterapiaa eli sähköhoitoja. Elektroterapia on miellyttävä tapa hoitaa kiputiloja sekä rentouttaa jännittyneitä lihaksia. Elektroterapian avulla pystytään myös helpottamaan lantionpohjan lihasten tunnistamista sekä tukemaan heikkojen lihasten vahvistumista.

Varaa aika nettiajanvarauksemme kautta tai puhelimitse 010 235 3535.

Asiantuntijat

Laura Iire

fysioterapeutti