Rannemurtuma

	Pirstaleinen rannemurtuma.
	Nuoli osoittaa nivelpinnan halkeaman.

Rannemurtuma (Värttinäluun murtuma, Radiusmurtuma) on yleisin yläraajan murtuma. Vuosittain Suomessa hoidetaan jopa 20 000 radiusmurtumaa, joten vammasta aiheutuu merkittävää kansantaloudellista menetystä.

Murtuma syntyy, kun kaadutaan ojennetulle kädelle. Murtuma voi olla niin kutsuttu pajunoksamurtuma, joka on yleinen lapsilla. Tällöin luunpinnalla oleva luukalvo (periosti) jää ehjäksi, ja murtuman asento on usein hyvä -  samoin murtuman paraneminen. Murtuma voi olla pirstaleinen, jolloin värttinäluun pää hajoaa useaan osaan. Murtuma voi olla myös nivelen sisäinen, jolloin murtumalinja(t) ulottuu nivelpintaan (kuva).

Yleinen hoitomuoto on kipsihoito. Murtuma puudutetaan, jonka jälkeen murtuma vedetään paikalleen ja käsi kipsataan. 

Muina menetelminä ovat mm. murtuman palojen kiinnittäminen Kirschner-piikeillä tai metallisella levyllä. Näiden lisäksi myös luunsiirto voi olla tarpeen. Nykyaikaisena hoitomuotona on lukkolevytys, jonka etuna on se, että leikkauksen jälkeen voidaan kipsi jättää joskus kokonaan pois.

Kipsihoidon aikana ranne on paikallaan 4 - 6 viikkoa, kunnes ollaan varmoja siitä, että murtuma on lujittumassa. Tämän jälkeen aloitetaan kuntoutushoito, jolla palautetaan liikelaajuudet ja voima mahdollisimman hyvin.

Rannemurtuman jälkeen komplikaatioina voivat olla mm. turvotus ja jäykkyys, joka voi jatkua huomattavan pitkään, keskihermonpinne, peukalon pitkän ojentajan repeäminen, CRPS, ranteen nivelsiteiden repeämät tai kolmioruston vammat.

Hankalin murtumanjälkeinen komplikaatio on CRPS.

Rannemurtuman kohdalla hyvään lopputulokseen vaikuttavat tapauskohtaisesti valittu oikea hoitolinja ja asianmukaisesti suoritettu kuntoutus.

	Rannemurtuman kipsi.

Peukalon pää roikkuu, ojentaminen ei onnistu. Peukalon pitkä ojentaja on poikki.